torstai 3. heinäkuuta 2014

Valmista pintaa



Vihdoin kotimme alkaa saamaan ensimmäisiä valmiita pintoja.
Uuniseppien takka saapui juuri ennen juhannusta tontille ja asentaja aloitti muuraustyöt heti juhannuksen jälkeen. Valitsimme takaksi Uuniseppien mallistosta Lokin, joka muuten on saman kokoinen, kuin Sievitalon tarjoukseen kuuuluva Saana, mutta tulipesä on muutaman sentin suurempi. Takan viereen halusimme muurattuna puulokerikot, jotka myös massivoittavat itse takkaa. Upeahan tuosta tuli.
Takka sisään kannetttuna osissa.




Kesäkuun viimeinen viikonloppu oli meidän perheessä pitkään odotettu. Se tarkoittaa loman alkua ja ensimmäisiä omia töitä talon suhteen. Olimme päättäneet aloittaa talon maalaamiseen heti viikonloppuna, valitettavasti säiden herra tuntui pistävän kapuloita rattaisiin sunnuntain osalta. Viikonlopun tuloksena yksi valmiiksi maalattu seinä ja nyt torstaina koko talo saatiin maalattua loppuun. Kirvesmiehet tulevat vielä myöhemmin asentamaan nurkkalaudat ja ikkunoiden koristepuut, jonka jälkeen talomme ulkoasu saa loppusilauksen.

Ensimmäinen valmiksi maalattu seinä :)
Tämä pääty asetteli omia haasteitaan maalaamisen osalta ja välillä jouduttiin turvautumaan erittäinkin luoviin ratkaisuihin :)

Etupihamme julkisivu maalattuna. Rakennusaikainen ulko-ovi ei enää oikein sovi tyyliin.

Takapihan seinä. Tällä puolella ulkonäkö huutaa vielä terassia.



Seuraavaksi projektissa olisi terassin tekoa. Sisällä talossa odotellaan tällä hetkellä lattiavalun kuivumista ennen pintatöiden tekoa.

J & P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti