maanantai 11. elokuuta 2014

Kesän etenemistä

Kesän kiireiltä pitkästä aikaa ehtii istua hetkeksi koneenkin ääreen.

Työmaalla ei Sievitalon porukoiden puolesta ole paljoa näinä viikkoina tapahtunut, kaikki kun on ollut sisältä valmista maalaria varten jo juhannuksen jälkeisen viikon jälkeen ja oleme odotelleet, että lattiavalu kuivuisi.

Talo tuli maalattua Heinäkuun alussa ja Sievitalon rakentajat kävivät tämän jälkeen laittamassa nurkkalaudat vielä paikoilleen.

Etupihan julkisivu täysin maalattuna, terassin aita vielä puuttu..

Itse olemme pakertaneet terasimme parissa, jonka halusimme rakentaa itse, puhtaasti taloudellisista syistä. Halusimme esteettömän kulun saunasta takapihan terasille ja terassin kokoakin tuli "hieman" kasvatettua. Nyt meillä on upea 85 neliön terassi, joka vielä odottaa viimeistelyä aidan ja portaiden muodossa.
Saunasta pääsee suoraan terasille, joka jatkuu takapihalle..
Lähellä valmista kansilaudoituksen osalta.

Takapihalta kuvattuna, terassin aita ja portaat vielä puuttuvat.


Tällä viikolla maalarin pitäisi saapua tasoittamaan sisäseinät, jonka jälkeen seinille tulee valitsemamme maalit ja tapetit.

Enää 2 kk:tta ja pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme :)

J & P